Eläkeläisten arkea

Ihmisen määränpää osa VII muisti

Sanotaan, että joillakin on elefantin muisti. Elefantti muistaa kauan hyvät ja pahat. Miesmuistin sanotaan olevan 16 päivää pitkä. Mutta ennen vanhaa muisti oli ainoa tallennusväline, joka säilöi perimätietoa sukupolvelta toiselle. Kylässä oli runonlaulaja, joka oli perinyt tietonsa edelliseltä sukupolvelta ja jatkoi tiedon säilömistä kouluttamalla jonkun nuoremmista seuraavalle sukupolvelle. Sananlaskut ovat myös eräs oikein hyvä perimätiedon välittäjä. Nykyään kaikki, mitä kirjoitetaan sosiaaliseen mediaan, säilyy, halusitpa tai et.

Ihmisen muisti säilöö kaiken, mitä elämän aikana tapahtuu. Aivot tekevät työtä yölläkin, kun olemme unessa. Ne järjestelevät silloin muistia. Päästämme löytyy paljon sellaista tiedostamatonta, kuten unia, joita emme ole kokeneet. Muisti ei katoa muuten, kuin ehkä sairauden johdosta, tai kun tuli polttaa tai marot syö. Väitän, että sopivissa olosuhteissa ihminen pääsee helposti matkalle menneisyyteen. On mahdollista matkustaa nuoruuteen ja kokea henkisesti ne ajat.

Muisti alkaa heikentyä noin 20 vuoden ikäisenä. Hermosoluja kuolee, ja toiset hermosolut korvaavat niitä. Kuolleissa hermosoluissa menetämme muistiamme. Ei ole mikään ihme, vaikka ikääntyessä emme enää muista nimiä eikä puhelinnumeroita. Toisinaan jo unohdetut asiat tulla putkahtavat kuitenkin mieleen. Ne ovat jossain muistissamme, emme vain saa niitä väkisin ulos. Muistisairautta alkaa esiintyä suunnilleen eläkeikäisillä. Merkkeinä ovat uusien asioiden unohtaminen, tapaamisten missaaminen ja muistamattomuuden peittely. Sählääminen on myös yksi merkki siitä. Emme saa enää aikaiseksi asioita, jotka olivat aikaisemmin helppoja.

Muistia voi ylläpitää ja treenata. Sanaristikot, kilpailut ja lukeminen ylläpitävät muistia. Uuden oppiminen ei katoa minnekään. Se voi vain vanhuuttaan hidastua. Kaikkien uusien koneiden käyttö ei edes ole mahdollista kaikille. Opettelu vaatii iällä suurempaa mieleen painamista. On myös opettajan innostavuudesta kiinni, mitä ja kuinka nopeasti opimme. Keskustelu ja vanhojen muistelu elvyttävät muistia.

Jos epäilet muistisi huonontuneen ja sen johtuvan alkavasta sairaudesta, ota yhteyttä lääkäriin ja pyydä lähetettä Muistikeskukseen. Siellä voidaan tutkia muistia monipuolisesti ja saadaan selville, onko taustalla sairaus vai muu syy. Aivoja voidaan kuvata ja saada tietoa niiden toiminnasta. Aivoverenvuodon aiheuttama muistin menetys on kuntoutuksella parannettavissa, mikäli kohtaukseen saadaan apua nopeasti.

Muistakaa: ihminen on tärkein, pitäkää hyvää huolta lähimmäisistänne ja keskustelkaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset