Eläkeläisten arkea

Ihmisen määränpää osa VIII valta

Valta ja vallanhimo ovat vanhimpia laumaominaisuuksiamme. Ne periytyvät apinoilta. Apinoiden laumakäyttäytyminen on voimakasta ja laumassa on aina johtaja, yleensä vanhin uros. Nuoremmat urokset ja vieraiden laumojen jäsenet haastavat vanhimman johtajauroksen taistelemaan vallasta. Voittajalle on palkintona suvun jatkaminen. Tämä ominaisuus on jo alun perin kaikessa luomakunnassa. Kilpailu jalostaa lajia ja ylläpitää menestymistä.

Nykyihmisellä on säilynyt vallanhimo. Sen esiintymistä nähdään kaikkialla maailmassa joko rauhanomaisesti tai väkivaltaisesti. Demokratiassakin esiintyy vallanhimoa. Demokraattisesti valittavat edustajamme valitsevat poikkeuksetta johtajansa joko puolueittain tai valtakunnallisesti. Toisissa demokratioissa kansa saa valita johtajansa, mutta kuningaskunnissa valta periytyy. Yleensä kuninkaan valtaa on kuitenkin rajoitettu enemmän tai vähemmän. Esimerkiksi Ruotsin kuninkaalla ei ole kun moraalista valtaa.

Vaaleilla valitulla presidentillä saattaa olla huomattavasti enemmän valtaa. Tästä hyvänä esimerkkinä on Venäjän presidentti, jolla valtaa alkaa olla kuin tsaarilla aikanaan. Ja hän myös käyttää sitä. Viimeaikaiset tapahtumat Venäjän rajoilla osoittavat, että valta on lähtöisin yhdestä henkilöstä. Useimmissa Euroopan maissa suurin valta on keskitetty pääministerille. Hänet on valittu enemmän tai vähemmän demokraattisesti.

Ihmisellä on taipumus haalia valtaa itselleen ja käyttää sitä niin paljon, kun päättävät elimet sallivat. Suomessakin presidentin valtaa on kavennettu voimakkaasti. Sisäpoliittinen valta on miltei kadonnut, ja jäljellä on vain ulkopoliittista valtaa. Ihmisen vallankäyttö on sivistyneempää, kuin muussa eliömaailmassa. Mikrobien maailmassa on vallalla aggressiivinen lisääntyminen, jota voi rajoittaa vain joko ihminen tai toiset mikrobit. Bakteerit muuntavat perimäänsä ja pyrkivät valtaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Onhan vallankäytöllä rajoituksensa ja minunkin mielestäni ihmisestä lajina sanoo hyvää se, että vallankäyttöä rajoitetaan ihmisen itsensä toimesta.

Apinauros käyttää näkyvää valtaa, johtava apinanaaras piilovaltaa.

Mikrobien lisääntymisvallankäyttöä rajoittaa esimerkiksi viljelymalja.

Ihmislajin lisääntymistä rajoittaa mukavuuden halu lopulta, on miellyttävämpää elää, kun voi elää hieman väljemmin. Planeetalla on rajansa, avaruudessakin.

Käyttäjän jokojo kuva
Jaakko Kojo

Vallan himoa rajoittaa vain toinen valta. Maailma on pullollaan vastakkaisia intressejä, ja ne rajoittavat ääretöntä valtaa. Lopulta luonto tulee rajoituksineen vastaan. Nyt eletään lämpenevää kautta, ja seuraava jäääkausi on vielä useamman tuhannen vuoden päässä. Jääkausia on ollut 10 000 vuoden välein, ja ihmisen tekeminen on pieni häiriötekijä tässä ekosysteemissä. Merien pinta on vaihdellut jossain + muutama kymmenen metriä - 120 metriä. Veden muuttuessa jääksi vesi laskee voimakkaasti. Mutta ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Tällä pallolla meidän on elettävä, pois emme pääse.

Käyttäjän TarjaKaltiomaa kuva
Tarja Kaltiomaa

Valta myös sitoo, sitoo vallankäyttäjän paikoilleen niin kuin liian suuri viitta.

Vallan kahvassa jaksaa ihminen varmaan aikansa, mutta mieli kiirii siitä joskus irrottaa ja elää vapaammin. Valta vallan vuoksi lienee tyhjäntuntuista, tympeää.

Ihmiset yllyttävät valtaan ja ihmiset valvovat valtaa, siitä pois työntävät.

Ihmisenä lienee miellyttävintä olla vain oma itsensä.

Käyttäjän jokojo kuva
Jaakko Kojo

Todella, Tarja olet oikeassa. Valta sitoo ihmisen pauloihinsa. Mutta jos on vallan himo, ei huomaa sen nurjia puolia. Valtaakin on monenlaista, mutta joku vallanhimoinen tyyppi pyrkii korkeimpaan valtaan. Silloin on valittava totuus, onko se minun vai sinun vai jonkun toisen totuus. Vallanhimoinen valitsee oman totuutensa. Hän uskoo sokeasti asiaansa. Lisäksi hän sokaistuu vallasta, jos saa sitä keinolla jos toisella. Toiset anastavat vallan sivistymättömästi, väkivallalla. Toiset käyttävät vaikkapa sukua tai demokratiaa hyväkseen. Demokratiaa on helppo manipuloida. Joko tehdään törkeä väärennös tai vaikutetaan valitsijoihin. Puhdasta hyvää diktatuuria ei ole ja puhdasta demokratiaa ei ole. Aina vaikutetaan mielipiteisiin ja rahalla on valtaa demokratiassakin.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset